Voiko resilienssiä treenata?

Kun kuulin tuon sanan ensimmäistä kertaa joitain vuosia sitten, minun piti katsoa sanakirjasta, mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa kimmoisuutta, joustavuutta, kykyä palautua ja suuntautua kohti uusia tavoitteita. Olen sen jälkeen kovasti tutkinut sekä omassa elämässäni että kohtaamissani asiakastilanteissa, miten sitä voisi treenata.

Usein tuntuu, että elämä virtaa kohti valtavalla vauhdilla. Uusia asioita tulee vastaan nopeammin kuin niitä ehtii käsitellä. Teatterissa pysäytämme arjen. Annamme osallistujille hiukan etäisyyttä, ja haastamme heitä tutkimaan, mitä hahmojen mielessä liikkuu. Annamme hahmojen kokemusten kaikua itsessämme, mietimme, mikä meissä resonoi. Ratkaisemme osallistujien kanssa yhdessä, miten auttaa näitä pulaan joutuneita hahmoja.

Resilienssiä tarvitaan tilanteissa, kun asiat eivät suju kuin Strömsössä. Myös työhön liittyvissä tilanteissa koemme epäonnistumisia, riittämättömyyttä, pettymyksiä ja suuriakin menetyksiä. Olo tuntuu arvottomalta ja vaikealta. Monet ovat tottuneet jatkamaan eteenpäin ja sulkemaan tietoisuudestaan ikävät tunteet. On vaikea pysähtyä, kun olo on surullinen, pettynyt, syyllinen, laamantunut, pelokas, vihainen, kateellinen, tai kun on häpeissään…Tutkimukset osoittavat, että tunteiden tukahduttaminen ja torjuminen hidastaa palautumista.

Resilienssin vahvistaminen on noussut teemaksi, joka kiinnostaa kovasti työyhteisöjä. Mielen joustavuuden avulla kykenemme palautumaan nopeammin ja suuntautumaan eteenpäin. Resilienssin keskeisiä elementtejä ovat ystävällisyys itseä kohtaan, kyky käsitellä hankalia tunteita ja löytää tasapaino, kyky nähdä vaikeat tunteet elämään kuuluvana osana, joka pikemminkin yhdistää meitä ihmisiä, kuin erottaa. Teatterin taika on siinä, että voimme jakaa yhteisiä kokemuksia. Se, mikä tuntuu yksityiseltä ja miltei sopimattomalta, tunnistetaankin yleiseksi ja yhteiseksi. Näin koko yhteisö lujittuu ja pääsee eteenpäin.

Merita Petäjä